Jäniksen “metsästystä” [23.8.2000, Arttu Markkanen]
Vaari (Einari Rouhiainen) kertoi juttua jäniksen pyynnistä: veljekset kaatoivat haavan ja laittoivat nuuskaa sen päälle ja kun jänis tuli syömään haapaa ja sai nuuskaa nenäänsä ja aivasti ja löi päänsä haapaan ja pökertyi ja se oli helppo saalis.
Karjalan Liiton hallitus myönsi Veikko Rouhiaiselle ja Seppo Rouhiaiselle hopeiset ansiomerkit, jotka luovutettiin asianomaisille hallituksen kokouksessa 27.5.2000.
Veikko Rouhiainen ja väärä paita. Sikäli väärä paita, että ansiomerkkien luovutus tuli yllätyksenä ja Veikko voivotteli, että olisipa huomannut edes laittaa hienomman paidan tapahtuman kunniaksi. Vuokko Rouhiainen taiteilee merkin paikoilleen Tapio Rouhiaisen seuratessa operaatiota vierestä.
Seppo Rouhiainen saa merkkinsä myös Vuokon käsien kautta.
Tammikuun 17.-18.2000 Rakennustaiteen Museossa oli näyttely liittyen hankkeeseen, joka käsitteli suomensukuisten kansojen rakennusperinteen tallentamista. Rakennuksia tutkittiin Inkerissä, mari-alueella Baskiriassa ja Kannaksella. Näytillä oli kaikenkaikkiaan 170 kuvaa, joista Kannaksen kuvien osuus on 27/170. Kannaksen kuvissa on mm. Tontin tilalta tehtyjä piirrustuksia.
Mittauspiirustuskokoelma on poikinut kaksi arkkitehdin diplomityötä: Sari Kivimäen Vuoden Nuori Arkkitehti-palkinnolla palkittu työ sekä Niina Vainion diplomityö, joka kokosi yhteen Inkerin osuuden. Molemmat työt olivat esillä kertomassa siitä, että projekti on saanut jo jatkoa.
Seppo Rouhiainen kävi katsomassa näyttelyn jälkimmäisenä päivänä illalla, jolloin museo oli jo kiinni. Sari esitteli näyttelyn, joka on ollut kokonaisuudessaan melkoinen projekti, 30 opiskelijaa ja 3 vuotta. Näyttelyn jälkeen oli alkamassa näyttelyn kritiikkipalaveri ja Seppo tapasi myös hankkeeseen liittyneitä muita henkilöitä.
Ensimmäisessä kuvassa Sari Kivimäen kanssa on arkkitehti, professori Erik Kråkström. 80-vuotias Krågström toimi jatkosodan aikana luutnanttina ja vapaavuoroillaan dokumentoi patsasrakenteisia karjasuojia Kivennavalla. Tontin kuvat ovat nurkan molemmin puolin.
Toisessa kuvassa on arkkitehti Simo Freese tyttärensä Kaarin kanssa. Simo on ollut mukana hankkeen johtotiimissä, enemmän Inkerin puolella. Alakuvassa Sari Kivimäki.
Matti Rouhiainen) oli Totlammin Eskon toiseksi nuorin setä. Hautapellon Penttilässä asuivat 1890-luvulla Pentti Rouhiaisen (k.1887) pojat Esko, Olli, Matti ja Juho. Näistä Esko oli viisissäkymmenissä ja hänellä oli kaksi poikaa, Esko ja Simo. Olli pysyi naimattomana. Matti avioitui 1893 ja Juho oli vielä poikamies. Matti ja Juho ostivat vuosikymmenen puolivälin aikoihin noin kilometrin päässä Kirkonmaan kylässä olleen Ohvon suvun kantapaikan Ohvolan ja muuttivat sinne. Osteltuaan lisää pääasiassa Ohvon suvun perua olleita tiluksiaveljekset yhdistivät hankkimansa tilukset ja maanmittari jakoi ne kahdeksi samanarvoiseksi tilaksi. Matti jäi Ohvolaan ja Juho rakensi uuden talon Räisälään vievän tien varteen.
Matti Pentinpoika Rouhiainen (s. 17.3.1861, k. 4.4.1939) vihittiin Anna Kaisantytär Hirvosen kanssa 13.11.1893. Heillä oli neljä tytärtä. Matin kuoltua hänen leskensä Anna Rouhiainen, tyttärensä Hilda Tikka os. Rouhiainen sekä 26.4.1928 kuolleen Anna-tyttärensä leski Pekka Paavilainen alaikäisten lastensa Erkin, Eevan ja Väinön holhoojana myivät osuutensa tiloihin naimattomana pysyneelle tyttärelle Ida Varpu Rouhiaiselle. Ohvolan salopalsta Riitamaanniemessä siirtyi nuorimalle tyttärelle Hiljalle.
Ohvola syksyllä 1944 vähän ennen isäntien lopullista vaihtumista. Kuva Liinamaan suunnasta otettuna.
Kuvassa oikealla näkyy navettarakennuksen pääty, kirkolta Liinamaalle johtava kylätie, halkoliiteri, pihakuuset, asuinrakennus, jonka vasemman nurkan takaa pilkistää aittarakennuksen nurkka sekä ruisseipäiden takaa häämöttävä Pelloharju haljenneine siirtolohkareineen.
Vanhemman polven hyvin muistamaa ja tuntemaa Ohvola-nimeä ei esiinny missään Matti Pentinpoika Rouhiaisen omistamiin tiluksiin liittyneissä virallisissa asiakirjoissa.Talo oli ollut tuolla paikalla jo ainakin 1700-luvulta lähtien, siinä oli asunut Ohvon sukua ja siitä oli erotettu eri sukupolvien myötä palstoja eri jälkeläisille. Ohvolan rakennukset olivat Ristola-nimisellä tilalla. Kaukolan muistitietoa elävästi, ansiokkaasti ja runsaasti paperillekin pannut Matti Jortikka käsittelee asiaa mm. seuraavasti (Kaukolaa ja kaukolaisii, sivu 99):
Kievarin tienhaarasta Sihvon luota lähdemme Kosenhaudan tielle. Sukellamme Huuhkan näreikön tunneliin ja sen hämärästä selvittyämme ovatkin edessämme Kaukolan vanhimpiin kuuluvat asutusalueet. Olemme tulossa Ohvolaan. Tie laskeutuu loivaa alamäkeä ja siinä on Ohvolan ensimmäinen talo Pentin Matti, Matti Rouhiaisen perikunnan omistama
Ohvolanmäellä oli aikaisemmin ollut toinenkin talo, joka oli erotettu Ohvolasta. Kalevi Paavilaisen muitelmissaan kuvaama Matti Rouhiaisen paja lieneekin ollut tämän toisen talon rakennuksia.
Sivun teksti: Kalevi Paavilainen, tiedot koottu lähteistä [PT], [EM] ja [KjaK]
Ohvola-tilaan liittyvät asiakirjat
Sivun teksti: Kalevi Paavilainen, tiedot koottu perhetaulusta [PT]
Tiedot koottu 18.8.1939 päivätyn Kirkonmaan kylän, Kirkonmaa N:o 1 maarekisteriotteesta.
1.
Tilalliset Matti Pentinpoika ja Juho Pentinpoika Rouhiainen ostivat kauppakirjalla 14.4.1894 tuhannen markan hinnasta tilallinen Olli Särkiseltä ja tämän vaimolta Agneta Rakkolaiselta 1/20 perintötilasta N:o 1 Kirkonmaan kylässä Kaukolan kappelia, veroltaan 1/30 aateria. Suomen Senaatin Kamaritoimituskunta puolestaan antoi 31.10.1907 talokkaille Matti ja Juho Pentinpojat Rouhiaiselle kiinnekirjan kymmenenteen osaan talosta N:o 1 Kaukolan pitäjän Kirkonmaan kylässä, veroltaan 59/1000 manttaalia.
2.
Tilalliset Matti Pentinpoika ja Juho Pentinpoika Rouhiainen ostivat kauppakirjalla 16.5.1907 kolmentuhannen markan hinnasta talollisilta Olli Sipronpoika Kortteelta sekä Antti Juhonpoika Räsäseltä ja tämän vaimolta Anni Kortteelta Ristola-nimisen 0,0343 osalukuisen ja 0,0202 manttaalin veroisen tilan R:No 1-19 Kaukolan pitäjän Kirkonmaan kylässä. Kihlakunnanoikeus antoi 23.5.1911 talollisille Matti ja Juho Rouhiaiselle kiinnekirjan ko. tilaan.
3.
Tilallinen Matti Pentinpoika Rouhiainen osti kauppakirjalla 27.1.1911 4000 markan hinnalla talolliselta Paavo Kähköseltä hänen yhdessä alaikäisten lastensa Toivo, Viljo ja Simo Kähkösen kanssa omistamansa, sittemmin nimen Ristola ja RN:on 1-20 saaneen tilan Kaukolan pitäjän Kirkonmaan kylässä, joka tila oli 0,0395 koko maakirjatalosta ja veroltaan 0,0233 manttaalia. Kihlakunnanoikeus antoi 20.12.1913 ko. tilan kiinnekirjan Matti Pentinpoika Rouhiaiselle.
4.
Varamaanmittari Akseli Kunnas toimitti 8.11.1911 halkomisen yhdistetyllä 0,1843:lla Kirkonmaan perintötaloa N:o 1 Kirkonmaan kylässä, RN:o 1-9, 1-14 ja 1-19 Kaukolan pitäjässä. Jaossa sai talollinen Matti Pentinpoika Rouhiaisen omistama Ristola 0,0922 Kirkonmaan perintötaloa N:o 1, joka vastasi 0.0544 manttaalia, yhden koti-, yhden rinta- ja yhden ulkopalstan, eli yhteensä kolme palstaa, joissa löytyi R:No 1-22. Talollinen Juho Pentinpoika Rouhiaisen omistama Penttilä, 0921 Kirkonmaan perintötaloa N:o 1, joka vastasi 0,543 manttaalia sai yhden koti- ja yhden ulkopalstan eli yhteensä kaksi palstaa, joissa löytyi R:No 1-23.
(päivitetty tammik.2014 SRo)
Kalevi Paavilainen: Elon mainingeilla [EM] s. 24.
Kuvausta pihasta
[“Kaukolan Ukko” ja “Pentin Matti” viittaa Matti Pentinpoika Rouhiaiseen, Kalevi Paavilaisen äidin isään]
Kylätie jatkui riihen ohitettuaan loivana ylämäkenä kunnes saavutti tilan varsinaisen talouskeskuksen. Sen tärkeimmät rakennukset muodostivat neliön, jonka vasempana reunana, tien vasemmalla puolella oli kookas kotieläinrakennus. Siihen kuului navetta, talli, “lammasläävä” ja sikala. Navetan ja rakennuksen toisessa päässä vierekkäin sijainneiden pienempien kotieläinsuojien väliin jäi kujaksi kutsuttu, tarvittaessa läpiajettava tila, johon sanottiin mahtuvan yhdeksän hevosta rekineen. Kujassa mm. säilyt ettiin ajokalut, toimitettiin teurastukset jne. Rakennuksen toisessa päädyssä ollutta ajosiltaa pitkin ajettiin karjan sisäruokintakaudella tarvitsemat heinät ja oljet tilavaan vinttiin. Navetan päätyyn oli lisäksi rakennettu “ulkohuone” eli talon “PuuCee “. Kookas kotieläinrakennus oli varmaankin tullut maksamaan melko paljon. Kaukolan Ukon sitä aikoinaan teettäessä olikin kuulemma ihmetelty, riittäisivätkö hänen rahansa myös lisäkotieläinten ostamiseen.
Muita rakennuksia
Kylätien oikealla puolella olivat muut rakennukset. Neliön alareunan muodostivat samaan rakennukseen yhteisen katon alle tehdyt halkoliiteri ja sauna. Sen ja neliön oikean reunan muodostaneen vanhan aittarakennuksen välissä oli vinttikaivo. Aittoja oli kolme. Asuinrakennus eli tupa muodosti neliön yläreunan. Sementtisiä ulkoportaita noustaessa tultiin ensin porstuaan eli eteiseen, jonka vieressä oli kapea maitokomero. Sen hyllyillä oli ennen sotia aina suuri joukko maitoruukkuja (potteja), joiden pinna lle noussut kerma kuorittiin kotivoiksi kirnuttavaksi. Kirnuamisen sivutuotteena saatiin makuhermoja hyväillyttä aitoa kirnupiimää, jota sanottiin kirnumaidoksikin.
Asuinrakennuksessa oli kolme huonetta, kookas tupa (pirtti), jonka emännän komennossa ollutta osaa hallitsivat kookas leivinuuni tilavine pankkoineen ja liitta eli puuhella. Kamareita eli kammareita oli kaksi. Lämmityslaitteena oli valkeaksi liiduttu m uurattu uuni. Kaukolan Ukon tuvan vinttiin suunnittelema asuintilojen lisäys jäi niin Ukolta kuin hänen seuraajiltakin toteuttamatta.
Kirkolta Kosenhaudan kautta Liinamaalle johtaneen kylätien varrella oli asuinrakennuksen jälkeen muutamia pihakuusia sekä kuopaksi kutsuttu betoninen perunakellari, jonka vieressä oli kookas haapa. Matkaa jatkettaessa tien vasemmalla puolella näkyi yle mpänä “vanha läävä” eli jo käytöstä poistettu navettarakennus sekä vähäisellä kalliolla Kaukolan Ukon eli Pentin Matin paja, jonka alasinta kutsuttiin “Hertikiksi” sen ostamiseksi myydyn kookaskuvioisen kirjavan lehmän mukaan. Alasin-Hertikkiäkään ei enää näkynyt Kaukolaan palatessa. Kauempana peltoaukeamalla oli heinälato, kuten myös tilaan kuuluneilla Kiranniityillä ja Pitkäaholla. Kiraniityn lato näkyi toisten omistamien maiden takaa kotipihalle.
Rakennusten kunto ei Kaukolan Ukon kuollessa enää ollut paras mahdollisen. Esimerkiksi asuinrakennus olisi jo kaivannut maalausta, mutta isännän ikääntyminen alkoi vaatia veronsa. Tilanne ei ollut ainakaan parantunut ulkomaalaisten runsaan vuoden kestäneen isännyyden aikana. Alkavan rappeutumisen merkit olivat päin vastoin ehtineet lyhyenä aikana lisääntyä ällistyttävällä nopeudella. Luku erikseen oli asuin- ym. tiloissa heidän jäljiltään vallinnut uskomaton sotku ja epäsiisteys, puhumattakaan uusista kiusallisista “kotieläimistä”, joista eroon pääseminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Kaukolan kotimme rakennuksineen ja ympäristöineen tarjosi kaikesta huolimatta meille Eero-veljen kanssa mitä mielenkiintoisimman kasvuympäristön. Virikkeitä ei tarvinnut etsiä muualta. Niitä riitti omasta takaa.
Totlampi ja tarkemmin Penttilän tila oli tullut suvulle 1903. Päärakennuksen valmistumisvuosi oli 1904 ja navetan 1907. Alueen rajat eivät olleet aluksi täysin selviä, joten rajoja tarkistettiin ja tila sähköistettiin 30-luvulla. Tilan kanta-asukkaat olivat Esko ja Katri Rouhiainen, jotka siirtyivät asumaan Totlammelle Hautapellon Penttilästä. Tilalla asui paljon väkeä, olihan Eskolla ja Katrilla “kymmenen poikaa, joilla kaikilla oli yksi sisko”: Eemeli, Tauno, Viljo, Arvi, Aili, Aarne, Taneli, Einari, Jalmari, Onni ja Matti. Totlammen Penttilä oli Ala-Kaukolan suurin talo.
Totlammin Penttilän päärakennus. Kuva otettu vuonna 1916.
Kuvassa vasemmalta Viljo, Katri-emäntä, Arvi, Esko-isäntä, Aili, Iida Häkli (piika),
Anna (Simon ja Eskon äiti) sekä oikealla Simo Rouhiainen.
Pihapiiri ympäristöineen oli kaunista kumpuilevaa maastoa, jossa rakennukset sijoittuivat parhaille mahdollisille paikoille joen molemmin puolin maaston korkeimmille kohdille. 
Kartta Totlammen pihapiiristä
Asuinrakennus oli kaksikerroksinen, jossa oli kamarit yläkerroksessa. Alakerrassa sijaitsivat mm. tupa ja keittiö.
Asuinrakennusta vastapäätä sijaitsi navetta. Navetta oli kuuluisa jo rakennusvaiheessaan 1914 – 16. Rakennustyötä käytiin katsomassa naapuripitäjästäkin. Navetta rakennettiin 30 lehmälle ja tehtiin graniitista. Kivinavetan graniitit on nykyään otettu parempaan talteen rakennusaineeksi. Navetassa pidettiin hevosia, lehmiä, vasikoita sekä lampaita. Navetan vieressä sijaitsi lautainen kalustevaja sekä maakellari. Maakellari on nykyään hyvässä kunnossa, sisältä löytyvät uudet graniittipaadet ja saumaukset. Maakellarin vieressä sijaitsi karjakeittiö sekä sikala. Karjakeittiö oli tehty hirrestä. Vintillä kasvatettiin kaneja.
Navetta pihalta katsottuna
Aitat ja sauna pihalta katsottuna
Talon vieressä sijaitsi kolme aittaa ja halkokatos. Lähinnä jokea sijaitsi vaatehuone, kesäisin tyttöjen aitta, keskellä poikien aitta ja pihan puolimmaisena ruoka-aitta sekä halkokatos. Joen töyräällä aitan vieressä sijaitsi sauna.
Pihapiirissä oli kasvamassa omenapuita sekä marjapensaita. Talon takana joen puolella sijaitsivat mehiläispöntöt.
Joen ylitti graniittinen pulterisilta, joka nyttemmin on purettu ja kivet viety muualle rakennusaineiksi. Joen toiselta puolelta löytyivät riihi, puimala, sahalaitos ja paja.
Kartta riihen ympäristöstä
Totlampi nykyisin
Kaikki rakennukset on nykyään hävitetty, alueen pystyy silti hahmottamaan nurkkakivien avulla. Pellot ovat avoimet ja maa täysin kasvukunnossa. Lähellä pihapiiriä olevat entiset rantaniityt ovat soistuneet. Uutta alueella on myös suuri voimajohto.
Kartta Totlammen ympäristöstä
Kolmekymmenluvun pulavuosina joutuivat Kaukolassa pakkohuutokauppaan kymmenkunta isoa tilaa. Näiden joukossa Tontin tila, jonka Esko Rouhiainen huusi pakkohuutokaupasta 269 000 markalla. Tontin edellinen omistaja oli Matti Montonen. Yhdessä Totlampi ja Tontti muodostivat Kaukolan suurimman viljellyn yksityisen tilan, pinta-ala 336 hehtaaria, josta viljeltyä 73 hehtaaria. Tontille siirtyivät asumaan Esko ja Aino Rouhiainen ja heidän kuusi lastaan: Esko Tapio, Pentti, Helli, Aulis, Kauko ja Seppo, joista Kauko ja Seppo syntyivät Tontilla.
Tontti, kuva vuodelta 1991, kuvaaja Katri Rouhiainen
Tontin tila nykyisin
Tontin tila on tällä hetkellä edelleen pystyssä ja leningradilaisella perheellä kesäkäytössä. Rakennukset ovat täysin vahvassa kunnossa perustuksineen ja rakenteineen. Kivijalat, hirret ja hormit ovat asennossa huomattavasta iästä huolimatta. Sikäläisen rakennustavan mukaan rakennukset olivat patinoituneita ja puupintaisia, sinistä väriä löytyy päärakennuksen ikkunoissa. Tontin rakennukset sijoittuvat etelään ja länteen aukeavalle kumpareelle, parhaalle mahdolliselle rakennuspaikalle. Näköala aukeaa järvelle. [VRo91]
Syksyllä 1999 vastavalmistunut arkkitehti Sari Kivimäki otti yhteyttä sukuun. Hän oli tehnyt diplomityön, joka käsitteli Karjalan kannaksen vanhaa suomalaista rakennuskantaa. Osana hänen työtään järjestettiin hyvin säilyneissä kannakselaiskohteissa rakennusten mittausleiri elokuussa 1998. Seitsemän arkkitehtia ja -opiskelijaa mittasi, valokuvasi ja piirsi dokumentaatiopiirustuksia hyvin säilyneistä kohteista. He viettivät lähes viikon Tontin Rouhiaisessa Nikolai Timotjevitsh Petrovin perheen vieraina. Tuloksena on mm. piirustukset pihapiiristä, asuintalosta, karjasuojasta, saunasta ja aitasta sekä roimasti lisää tietoa Tontin tilasta ja sen rakentamisesta. Kuvat on luvattu myös sukuseuran käyttöön, kun vain on mahdollista.
Tontin pihapiiri
1. Päärakennus
Päärakennuksesta tarkempi kuvaus erikseen.
Ullakolla ei säilytetty mitään erityistä. Kymmenvuotias Aulis piilotti lelunsa ullakolle ennen evakkoon lähtöä. Vuonna 1991 Kaukolan matkalla Aulis yritti päästä katsomaan ullakolle, oliko lelut vielä tallella, mutta pihapiiristä ei löytynyt tarpeeksi pitkiä tikkaita. Toisella käynnillä 1992 tarpeeksi pitkät tikkaat löytyivät, mutta nykyiset isännät kielsivät ullakolle menon. Tuskinpa ymmärsivät suomalaismiehen innon päästä katsomaan ullakkoa? Kesällä 1997 arkkitehtien mittausleirin aikana kaksi mittaajaa oli käynyt ullakolla, mutta he eivät ainakaan maininneet mitään leluista, joten olikohan jo ajan saatossa menneet parempaan käyttöön ?
2. Pihapiiri
Pihapiirissä sattui ja tapahtui. Tässä muutama tapahtuma, joita on kirjattu ylös.
Tapio Kähkösen kuvaus kirjassa Kotikyläni Sylijärvi:
Kun Rouhiaiset olivat muuttaneet tontin taloon, Eemeli huomasi, että talon uunit kaipasivat korjaamista. Hän haki kaupasta sammuttamatonta kalkkia, josta hän aikoi valmistaa muurauslaastia. Kauppias oli kaiketi sanonut hänelle, että kalkki oli ensin sammutettava vedellä, mutta ohje lienee jäänyt hieman puutteelliseksi. Eemeli pystytti tynnyrin keskelle pihaa, kaatoi kalkin tynnyrin ja rojautti ämpärillä vettä sen päälle. Kalkki rupesi oitis kaasuuntumaan ja kuohumaan. Kaasut eivät päässeet purkautumaan kylin nopeasti ahtaasta tynnyristä, ja yhtäkkiä kuului jumalaton jymähdys. Tynnyri hajosi kuin pommin kuori. Pihanurmikolle jäi tapahtuman muistoksi pyöreä, valkoinen läiskä, joka oli syöpynyt niin syvälle maahan, että se pysyi siinä vuosikausia.
Edelleen kuvausta kirjasta Kotikyläni Sylijärvi:
Veljeni Pentti katkaisi syksyllä 1939 sääriluunsa Tontin pihassa. Tämä seikkailu on kerrottu tarkemmin kohdassa 25c. [25c: Syksy 1939 oli meille onnettomuuksien aikaa: viljalaarin romahdusta ja varsan haavoittumista seurasi Pentti-veljeni loukkaantuminen. Pentti kävi elo-syyskuussa 1939 supistetun kansakoulun 6-viikkoisen jakson Haajoen kansakoulussa. Se vastasi silloisten määritelmien mukaan kansakoulun ensimmäistä luokkaa. Koulu oli Pentille pelkkä muodollisuus, sillä hän oli oppinut lukemaan ja kirjoittamaan jo viisivuotiaana, kenenkään erityisesti opettamatta. Viimeinen koulupäivä oli 30.9.1939. Pentti poikkesi kotimatkallaan Tontin eli Penttilän pihaan leikkimään. Emil Rouhiainen, Penttilän isäntä, oli pysäköinyt pihalle kaksipyöräiset työkärryt, ja pojat koettivat käyttää niitä keinuna. Emilin pojat Tapio ja Pentti asettuivat kärryjen perään, ja veljeni Pentti, joka oli ollut pienestä pitäen hieman hurjaluonteinen, koetti pysytellä toisen aisan päässä. Kunnollista tasapainoa ei kuitenkaan saatu syntymään, ja leikki päättyi onnettomuuteen, luultavasti siitä syystä, että toiset pojat hyppäsivät kärryjen perästä pois. Veljeni putosi aisan mukana maahan ja menetti tajuntansa. Aino Rouhiainen, talon emäntä, toi Pentin hevosella kotiin ja pahoitteli kovasti tapahtunutta. Pojan oikea jalka oli käyttökelvoton. Säären syrjässä oli kookas kuhmu. Isä vei Pentin Kaukolan kunnanlääkärin tohtori Mobergin tutkittavaksi. Lääkäri väänteli jalkaa, ja poika kärsi tuskat ääntäkään päästämättä, mutta lääkäri päätteli pojan äänettömyydestä, ettei jalalle ollut tapahtunut mitään vakavaa, olipahan vain vähän turvoksissa kolahduksen jäljiltä. Käski hautoa sitä muutaman päivän lyijyvesikääreellä. Kyllä se siitä sitten sulaa. Äiti hoiteli Penttiä viikonpäivät lääkärin ohjeiden mukaisesti, mutta kuhmu ei ottanut “sulaakseen”, ja jalkaterä rupesi kääntymään sivulle. Äiti marmatti asiasta, kunnes isä kyllästyi ja päätti viedä pojan Viipurin lääninsairaalaan tutkittavaksi. He matkustivat Viipuriin 6.10.1939 linja-autolla, joka liikennöi Räisälän tietä. Jalka tutkittiin, kuvattiin, käsiteltiin, lastoitettiin ja kipsattiin reiden yläpäähän saakka. Isä oli tietenkin kertonut lääninsairaalan lääkäreille, että Kaukolan tohtori oli käskenyt hautoa jalkaa lyijyvesikääreellä. Kun lääkärit palauttivat pojan hänelle, joku heistä kysäisi: “Kuka tohelo siellä Kaukolassa on lääkärinä?” Sääriluu oli näet katkennut melkein irtipoikki .Kuhmu johtui törröttävistä luunpäistä.]
Auliksellekin tapahtui pieni onnettomuus Tontilla. Kuvausta kirjasta Kotikyläni Sylijärvi:
Tontilla sattui muitakin onnettomuuksia. Olin siellä leikkimässä kesällä 1942 tai 1943, ja jotenkin me pojat touhusimme siinä pihamaalla, kun Aulis, joukon nuorimmainen, suuttui jostakin, rupesi itkeä kollottamaan ja juoksi kovaa kyytiä talon ulko-ovea kohti. Pahaksi onneksi hän kompastui juuri rappujen edessä, tuuskahti mahalleen ja läjäytti leukansa rappukiveen. Pari kolme hammasta meni kielestä läpi, verta virtasi viljalleen ja poika huusi kuin pyövelin kynsissä. Leikit loppuivat siltä päivältä siihen.
3. Ajokalu- ja polttoainevarasto
Tien vieressä oli piikkilanka-aita, johon Eemeli Räihä repi uuden hienon pukunsa tullessaan eräänä iltana iltamista.
Aitoista ensimmäisenä vasemmalla oli ajokaluvarasto, jossa pidettiin kärryjä, rekiä ym. Ajokaluvarastoa ei ole enää, tämä pääty aitasta on hävitetty. Aitta jatkui aina piikkilanka-aitaan asti. Oikealla puolella oli halkoliiteri eli polttoainevarasto
Aittojen välissä oli Rouhiaisten tekemät huussit, jotka tehtiin vuonna 1938. Nämä tehtiin, koska edelliset huussit olivat pimeässä paikassa aittarivistön päädyssä. Uusille huusseille oli helpompi mennä pimeässäkin, koska pihavalo valaisi reitin.
4. Jauhoaitta sekä vaateaitat
Oikealla puolella olevissa aitoissa äärimmäisenä vasemmalla oli jauhoaitta. Keskellä ja oikealla sijaitsivat vaateaitat, joissa myös nukuttiin kesäisin.
Rappuset kulkivat koko aittarivistön pituudelta, edessä oli veranta. Aittarivin etukäytävällä 8-vuotias Milja Rouhiainen (Taunon ja Eevin vanhin lapsi) menetti henkensä syyskesällä 1942 vahingonlaukaukseen.
Tapaus on kuvattu Tapio Kähkösen toimesta kirjassa Kotikyläni Sylijärvi. Kirjassa olleet muistivirheet on korjattu hakasulkeissa:
Syyskesällä 1943 [vuosi oli 1942] tapahtui Tontin pihassa hyvin vakava onnettomuus. Eemelin Viljo-veljen [Milja oli Taunon tytär] Milja-tytär, joka oli silloin 11-vuotias [Milja oli 8-vuotias], oli tullut serkkujaan tervehtimään. Miljan ja Hellin leikkiessä omia leikkejään pojat Pentti ja Aulis menivät aittaan, jossa Eemelin veljien haulikko riippui seinällä. Pentti otti haulikon, viritti sen, tähtäsi leikillään oviaukkoa kohti ja painoi liipaisinta aavistamatta ollenkaan, että piipussa oli patruuna. Milja-parka juoksi juuri sillä hetkellä käytävää pitkin aitanoven editse. Haulikko pamahti, ja haulit iskeytyivät tytön kylkeen. Siinä ei ollut enää mitään tehtävissä. tyttö menehtyi melkein heti.
Sattuma on armoton ja arvaamaton luonnonlaki, mutta tuota sattumaa on vaikea ymmärtää. Se tuntuu liian epätodennäköiseltä ja myös liian julmalta. Kuolla 11-vuotiaana [8-vuotiaana], kesken iloisten leikkien, ilman minkäänlaista syytä! Miljan kohtalo oli kova kolaus myös herkkätunteiselle Pentille. On syytä olettaa, ettei hän toipunut siitä milloinkaan.
5. Kirsikkapuut ja hävitettyä rakennuskantaa
Alkuperäinen Montosen tekemä huussi sijaitsi aittarivistön päädyssä. Se poistettiin käytöstä, kun uusi rakennettiin.
Vanhan huussin vieressä sijaitsi jyväaitta. Tämä rakennus on hävitetty nykyään.
Vaateaittojen ja jyväaitan välimaastossa oli kirsikkapuita. Kirsikkapuut paleltuivat sota-aikana talvella 1940.
6. Omenapuut ja aittarakennus
Päärakennuksen takapihalla oli iso omenapuutarha. Sanottiin, että Montosella piti olla kaikki suurempaa ja parempaa kuin muilla, joten puutarha oli kokonsa puolesta harvinainen Kaukolassa 1900-luvun alkupuolella. Puutarhassa takana oli viljan kuivaamo, joka on nykyään purettu pois.
N. 150 metrin päässä päärakennuksesta sijaitsi lampi (Mustalampi).
7. Navetta
Navetan liuskan kautta pääsi navetan vinttiin. Liuska oli melkein pihan tasolla, nousi vain vähän ylöspäin. Vintissä kauimmaisessa päädyssä pidettiin heinää ja olkia, jotka pudotettiin luukun kautta alakertaan lehmille. Vintin seinät tehty hirrestä. Vintillä pihan puoleisessa päädyssä pidetiin sekalaista tavaraa, eli toimi varastona. Heti liuskan jälkeen kuvassa vasemmalla puolella sijaitsi AIV-säiliö, joka oli Rouhiaisten tekemä.
Navetta sijaitsi alakerrassa, seinät olivat kiveä. Navetassa pidettiin lehmiä ja vasikoita. Navetan molemmin puolin oli ovet, jota kautta ajettiin sonnat pois navetasta.
Navettarakennuksen ja saunan väliin valettiin 1939 sikalan perustukset. Rakentaminen jäi kesken sotien vuoksi, tiilet ja laudat oli jo valmistettu.
8. Sauna
Saunan ja kellarin välissä oli kaivo. Saunassa kuvassa vasemmalla puolella sijaitsi saunatilat ja oikealla vesikeittiö. Täältä löytyi 1930-luvun alkupuolella Matti Montosen ruumis pää räjäytettynä pois. Itsemurha vai murha? Tästä ei ikinä saatu lopullista selvyyttä.
9. Kellari
Valettu betonikellari oli Rouhiaisten tekemä.
10. Lammasnavetta
Tien toisella puolella sijaitsi lammasnavetaksi kutsuttu hirsirakenteinen rakennelma. Lammasnavetta on purettu eikä perustuksia näy. Lammasnavetassa kuvasta katsoen ylimmäisenä pidettiin lampaita, keskellä oli tila kahdelle hevoselle (pilttuut tien suuntaisesti, pilttuissa edessä syöttökaukalo) ja alapuolella pidettiin hiehoja. Lammasnavetan edessä sijaitsi kuisti, jossa pidettiin ainakin rehua.
Lammasnavetan ja metsän välissä oli puuton alue, jossa sijaitsivat haat ja lehmien lypsypaikka.
11. Puimala
Tien toisella puolella sijaitsi myös puimala, jota ei nykyään enää ole. Puimala oli kahdessa tasossa (ei kahdessa kerroksessa). Alemmalla tasolla säilytettiin olkia. Ylemmän osion molemmin puolin oli ovet, jotta puimalan läpi pystyi ajamaan. Ylemmällä tasolla sijaitsi puimakone sekä sähkömoottori, jonka avulla puimakonetta käytettiin.
Päärakennus
1. Kuisti
Kuisti oli avokuisti, nykyään tehty umpinaiseksi.
2. Eteinen
Eteisessä ei säilytetty mitään erityistä. Tarkoituksena oli tehdä jossain vaiheessa remontti eteisen kohdalle, mutta työ jäi kesken.
3. Tupa
Eteisen jälkeen eteen tulee komea ja korkea tupa kattoparruineen ja isoine uunineen. Tuvassa oli hirsiseinät (nykyään tapetoitu), kaikki muut huoneet oli tapetoitu. Videolta katsoen pääteltiin, että tapetit on sittemmin vaihdettu, eivät ole alkuperäiset.
Heti oven jälkeen oikealla sijaitsi pesupöytä ja astiakaappi. Tuvassa olevassa uunissa oli punatiilimuuraus. Uunia on vasta Rouhiaisten jälkeen maalailtu.
Alkuperäinen Eemeli Rouhiaisen tekemä sänky on vieläkin paikallaan pihan puoleisella seinällä. Sängyssä nukkui talon nuorempaa väkeä ja työntekijöitä. Nukkujat vaihtelivat sänkyjään, joten ei pysty nimeämään, kuka nukkui missäkin. Sängyn yläpuolella roikkui haulikko.
Alkuperäinen Montosen aikana tehty penkki kiertää vieläkin seinänvierustaa. Tuvan keskellä oli pöytä sekä luultavasti alkuperäiset pöydän vierellä sijaitsevat penkit ovat vielä käytössä. Uunin edessä olevalla penkillä lämmiteltiin selkää uunia vasten.
Uunin takana ennen etukammaria olevassa sängyssä nukkui talon nuorempaa väkeä ja työntekijöitä. Nukkujat vaihtelivat sänkyjään, joten ei pysty nimeämään, kuka nukkui missäkin.
4. Etukammari
Etukammari oli talon isännän nukkumahuone. Heti oven vieressä sijaitsi Eemeli ja Aino Rouhiaisen sänky.
Seinän vierellä oli “senkki” eli “kammarikaappi” eli lipasto. Lipasto löytyy Ruovedeltä Jäminkipohjasta. Lipastossa on alhaalla kolme ovea ja hyllyt. Jokaisen oven päällä laatikko. Lipaston päällä molemmin puolin on pienet kaapit ja niiden keskellä iso peili.
Huoneessa oli myös pöytä ja tuoleja, huoneessa oleva uuni on alkuperäinen. Kammareista olevista ikkunoista avautuu näköala järvelle.
5. Peräkammari
Peräkammarissa on mitä luultavammin mm. Seppo syntynyt. Huoneessa sijaitsi pöytä sekä tuoleja, huoneessa oleva uuni on alkuperäinen
Kuvassa Tontin nykyinen isäntä sekä Seppo.
Tapio muistelee nukkuneen ainakin tässä huoneessa, mutta myös muissa sängyissä. Sängyssä nukkui talon nuorempaa väkeä ja työntekijöitä. Nukkujat vaihtelivat sänkyjään, joten ei pysty nimeämään, kuka nukkui missäkin.
6. Kylmähuone
Ruokahuone oli kylmä komero.
Muita Rouhiaisten sukuun, (mm. naimakauppojen kautta) liittyviä paikkoja.
Sunni
Sunni-tilan omisti Simo Paavilaisen perikunta.
Sunni-nimi tulee ruotsinkielisestä sanasta sund, salmi. Nimellä kuvattiin myös kapeikkooa, ahdasta paikkaa. Tilalla oli kaksitupaisnen asuinrakennusrivi, jossa oli kaksiosaisilla ns. susiovilla varustettu porstua. Maarekisterinimi oli Kuusikkokorpela. [KjaK]
Metsiköt ovata nykyään järeätä metsää. Alaladon iso nurkkakivi on löydettävissä nykyäänkin ja pihapiiri hahmottuu maastoon. Takennukset on viety pois. Pihakuusi on kasvanut valtavasti, rungon paksuus rinnan korkeudelt oli kasvanut kahdeksasta 25 tuumaan, oksien kärkiväli oli 10 metriä. Venäläiset ovat suorittaneet alueella hämmästyttävän laajaa ja perusteellista maanparannusta. Peltoaukeille on kaivettu metrin syvyiset ja 2, 3-3 metriä leveät ojat 40 – 50 metrin lohkoihin ja vastaavasti isot niskaojat. Maa on levitetty ja tasattu kookkaalla lautasäkeellä. [VRo91]
Torikka
Tila kuului Jaakko Torikan perikunnalle.
Torikalle lähdettiin Haajoen sillalta. Rakennukset ovat poissa, mutta paikalta löytyy riihen, navetan, saunan ja asuinrakennuksetn nurkkakivet. Kaivot olivat avoinna heinän peitossa. [VRo91]