Pullojen uusiokäyttöä
Pullojen uusiokäyttöä [13.8.2002, Jukka Rouhiainen]
Totlammin naapurissa asusti Linnamon sukua, käsitykseni mukaan entisen Valtion rahoitustarkastuksen johtajan Jussi Linnamon suoraa sukua. Tila oli vuosisadan alkupuolella jäänyt kahdelle veljekselle. Toinen veljeksistä omasi ahkeran ja työteliään luonteen. Veljensä sitä vastoin oli innokas viinamäen mies ja työnteko ei ollut harrastuksista päällimmäisenä. Yhteiselo ei tilan hoidon kannalta voinut näin erilaisten veljesluonteiden kanssa kovin kauan jatkua, joten ahkerampi veljeksistä osti sisarosuudet itselleen. Tilanhoidosta vähemmän innostunut veli jäi tilalle kerryttämään tyhjien pullojen kokoelmaansa. Toinen veljeksistä laittoi kovalla työllä tilan mallikelpoiseen kuntoon, seuraten samalla maksamansa osuuden kauppahinnan siirtymistä tyhjiksi pulloiksi. Veljesten välit eivät liene olleet parhaimmat, vaikka kumpikin sai elää haluamaansa elämää.
Sodan sytyttyä tuli evakkoon lähtö ja hyvinvoiva tila jäi rajan taakse. Uuras työ jäi palkkaansa vaille. Toisen veljeksen omaisuus oli kokonaan huvennut, jäljellä oli vain ladollinen tyhjiä pulloja. Polttopulloista oli sodan sytyttyä huutava pula ja niinpä pullot myytiinkin valtiolle “uusiokäyttöön”. Näistä saatu raha oli huomattavan suuri, suurempi kuin koko kotitilan arvo.
Kuulin tarinan ensi kerran kysyttyäni Einarilta jotain kansakoulussa oppimastani sadusta muurahaisesta ja heinäsirkasta. Ihmetykseni oli suuri tarinan kuultuani, voisiko elämä kohdella ihmisiä noin eri tavalla elämäntavan mukaan. Paljon myöhemmin ymmärsin, että jokainen pärjää täällä vain omalla tyylillään ja yhtä hyvin voi olla pärjäämättä.
Lieneekö tarina muille tuttu, vai sainko vain opetuksen kuten ensi tapaaminen siilin kanssa? Isä-Einari kehoitti ensin potkaisemaan ja sitten silittämään siiliä. Minä tietysti tein työtä käskettyä arvattavin seurauksin, pörhistyneet piikit tekivät tehtävänsä. Isän silmistä valui vesi pitkään tapahtuman jälkeen ja pian nauroin sille itsekin.